Hevoset-messut

Vuoden kavionjälki -palkinto

Vuoden Kavionjälki jaetaan vuosittain Tampereen Hevoset-messuilla henkilölle tai taholle, joka on ansioitunut hevosurheilussa, hevosjalostuksessa, hevostaidoissa, koulutus-ja liiketoiminnassa tai joka on lisännyt hevosalan arvostusta ja tunnettuutta.

Suomen Ratsastajainliitto ja Suomen Hippos valitsevat palkinnon saajan. Palkinnon avulla halutaan antaa näkyvyyttä ja tunnustusta alan osaajille ja vaikuttajille.


Vuoden 2024 palkinnon saajaksi valittiin Heli Lepo

Heli Lepo on toiminut jo vuodesta 2000 lähtien arvokkaana linkkinä ja kasvattajien korvaamattomana apuna tilanteissa, joissa tamma on menettänyt varsansa tai varsa jäänyt ilman emää. Keinoemovälitys on maksuton palvelu kaikille sitä tarvitseville ja Lepon tekemän tärkeän työn vuoksi satoja varsoja on pelastunut saamalla keinoemon. 

Olen todella otettu Vuoden Kavionjälki -tunnustuksesta ja palkinnon saaminen tuntuu hienolta ja upealta. Minä toimin kuitenkin vain välikätenä eli koen, että ne ihmiset, jotka antavat tammansa keinoemäksi, ovat niitä suurimpia pelastajia ja sankareita. Hevosen omistajat lähtevät toimintaan mukaan vapaasta tahdostaan ja halustaan auttaa täysin ilman saatavaa hyötyä, Lepo kiittelee.


Palkinto on jaettu vuodesta 2010 saakka ja vuosien aikana hevosalan toimijoita on huomioitu varsin monipuolisesti. Alla aiemmat Vuoden kavionjälki-palkinnon saaneet.

2024: Heli Lepo

2023: Kyra Kyrklund

2022: Antero Tupamäki

2019: Maarit Hollmén

2018: Anne Laitinen

2017: Powerparkinravirata & Nordic King -ravitapahtuma

2016: Anna-Julia ja Jorma Kontio

2015: Karl Adam

2014: Fred Sundwall

2013: Ingmanin perhe 

2012: Espoon Ratsupolut ry

2011: Eduskunnan Hevosystävien Seura

2010: Gun Järnefelt