Hevoset-messut

Vuoden Kavionjälki -tunnustus eläinlääkinnän konkarille ja hevosalan kansanmiehelle

Tiedote Uutinen  10.04.2022

Hevoset-messuilla vuosittain jaettava Vuoden Kavionjälki -tunnustus on tänä vuonna myönnetty pitkänlinjan eläinlääkärille ja hevosalan monityöläiselle Antero Tupamäelle. 11. kerran jaettu tunnustus luovutettiin Tupamäelle Hevoset-messuilla sunnuntaina 10.4.2022.

Tupamäen pitkä ura hevosalalla muistetaan parhaiten ensin Puolustusvoimien eläinklinikan päällikkönä Niinisalossa yhdeksän vuoden ajan ja vuodesta 1984 lähtien menestyksekkään Hevosklinikka Laukaan perustajana ja johtavana lääkärinä. Matkaan on mahtunut lukuisia valtakunnallisen ravitoiminnan luottamustehtäviä erilaisissa hankkeissa ja järjestöissä, kuten Suomen Eläinlääkäriliitossa, Suomen Hippoksessa, Fintoto-peliyhtiössä ja Keski-Suomen Ravirata Oy:ssä sekä kouluttamista, hevoskasvatusta ja hoitotyön tekemistä ulkomailla.

13-vuotiaana ensimmäistä kertaa kilpaa ajanut Tupamäki on viettänyt koko elämänsä uljaan eläinlajin maailmassa. Jo 23-vuotiaana vuonna 1972 hän sijoittui Kuninkuusravien kokonaiskilpailussa toiseksi.

‒ On se kai viehättävää, kun saa suuren eläimen toimimaan ja vuorovaikuttamaan haluamallaan tavalla. Perheessämme on aina ollut hevosia, joten olen kasvanut mukaan siihen elämäntapaan.

”Kansanihminen yli lajirajojen”

Suomen Hippos ry ja Suomen Ratsastajainliitto ry jakavat Vuoden Kavionjälki -tunnuksen vuosittain henkilölle tai taholle, joka on ansioitunut hevosurheilussa, hevosjalostuksessa, hevostaidoissa, koulutus- tai liiketoiminnassa sekä lisännyt hevosalan arvostusta ja tunnustusta.

Tänä vuonna palkinnon messuilla luovuttavat Suomen Hippos ry:n Matti Mahlamäki, SRL:n Minna Peltonen, Hankkija Oy:n harraste-eläimet tuoteosaston päällikkö Heikki Kankainen ja Hevoset-messujen projektipäällikkö Heli Lempinen Tampereen Messuilta.

Raati totesi Tupamäen olevan ilmiselvä valinta tunnustuksen saajaksi, sillä omalla toiminnallaan pitkäaikainen ammattilainen on auttanut tuhansia ja tuhansia hevosia voimaan paremmin.

‒ Tupamäki on ollut aina valmis jakamaan osaamistaan omistajille ja valmentajille. Hän on todellinen hevosihminen ja kansan ihminen yli lajirajojen. Ura eläinlääkärien eturintamassa Puolustusvoimissa ja yritysmaailmassa on ollut mittaamattoman arvokasta työtä suomalaiselle hevosurheilulle.

Tupamäki suhtautuu valintaansa vaatimattomammin.

‒ Ensin ajattelin, että turhaan minulle enää tällaisia tunnustuksia jaetaan, mutta pääsin hienoon joukkoon ja hyvältä tämä nyt tuntuu.

Fyysinen klinikkatyö korvautunut kuntoilulla

Klinikkatoiminnasta osittainen eläköityminen ei ole saanut Tupamäkeä pysähtymään, vaan hartaasti odotettujen eläkepäivien verkkaisuus on yllättänyt hänet.

‒ Rauhoittuminen onkin ollut yllättävän vaikeaa. Ennen ajattelin, että eläkeikä on jotain mitä odottaa, mutta nyt vasta ymmärrän, että jokainen työpäivä oli hieno päivä elämässä.

Nyt kun tunteja tuntuu olevan vuorokaudessa enemmän kuin ennen, Tupamäki käyttää aikaansa kuntoiluun, kuten tennikseen, sulkapallon ja hiihtolenkkeihin. Klinikan ovat aukeavat enää silloin, kun hoitoa tarvitsevat erityisen mielenkiintoiset potilaat tai vanhat tutut asiakkaat.