Hevoset-messut

Pauliina Swindells esittelee ratsastuksen kuninkuuslajia Hevoset-messuilla

Haastattelu Uutinen  08.02.2022

Kenttäratsastaja Pauliina Swindells saapuu lauantaina 9. huhtikuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen Hevoset-messuille pitämään kenttäratsastusklinikan.

– Tuon messuille eritasoisia ratsukoita, ja annan niille erilaisia tehtäviä. Näin yleisö näkee, millaista on, kun aloittaa ruohonjuuritasolta ja miltä näyttää, kun kilpailuluokat vaikeutuvat. Haluan välittää kenttäratsastuksen ilosanomaa suurelle yleisölle, hän kertoo.

Swindells (o.s. Marttila) aloitti ratsastamisen 12-vuotiaana. Tätä ennen hän harrasti muodostelmaluistelua SM-tasolla. Kenttäratsastukseen Swindells tutustui 16-vuotiaana.

– Minua kiinnosti vauhdin hurma. Myöhemmällä iällä minua on kiehtonut se, miten monipuolista treeni on. Minua motivoi, miten hevoset kehittyvät, nyt 40-vuotias Swindells kertoo.

Kenttäratsastus on monen mielestä ratsastuksen kuninkuuslaji. Kolmiosainen kilpailu mittaa ratsastajan ja hevosen yhteistyötä. Swindells listaa omaksi vahvuudekseen lajissa periksiantamattomuuden.

– Kenttäratsastus on vaikea laji, jossa on kolme osakoetta: koulu-, rataeste- ja maastoesteosuudet. Ne kaikki pitäisi saada sujumaan. Rataesteet ovat itselleni kaikista pahimpia, niitä minun pitäisi petrata, hän sanoo.

Ratsastuskilpailut houkuttelivat maailmalle

Pauliina Swindells kisasi vuonna 1997 Suomen maajoukkueessa, voitti junioreiden kenttäratsastuksen mestaruuden vuonna 1999 ja senioreiden kenttäratsastuksen mestaruuden vuonna 2000. Hän oli mukana vuonna 2001 Suomen EM-pronssia voittaneessa nuorten ratsastajien joukkueessa.

18-vuotiaana hän muutti puoleksi vuodeksi Ruotsiin mennäkseen olympiaratsastaja Piia Pantsun tallille töihin. Siellä Swindellsille syttyi kipinä, että hän voisi pyörittää omaa tallia. Swindellsin vanhemmat ostivat maata Piikkiöstä, jonne isä rakensi tyttärelleen tallin. Swindells piti tallia kahdeksan vuotta.

– Lopulta halu kilpailla ulkomailla oli niin kova, että minun täytyi muuttaa pois Suomesta. Kun olin maailmalla kilpailemassa, jouduin aina maksamaan jollekin muulle tallihommien tekemisestä, hän sanoo.

Niinpä Swindells muutti Englantiin töihin kuuluisan kenttäratsastuksen valmentajan Chris Bartlen tallille ja vei kaksi hevosta mukanaan. Hänen oli tarkoitus mennä vain puoleksi vuodeksi harjoittelemaan, mutta lyhyt harjoittelujakso on nyt venynyt 12 vuodeksi. Swindells asuu tällä hetkellä North Yorkshiressa aviomiehensä James Swindellsin kanssa.

– Englanti on maailman paras maa olla kenttäratsastaja. Lajista oppii paljon, kun kilpailee maailman huippuja vastaan. Talvi on suotuisampi kuin Suomessa, ja hevoset saavat olla laitumella ympäri vuoden.

Swindells on myös huomannut autoilijoiden suhtautuvan eri tavalla ratsukkoihin.

– Suomessa ratsastajan pitää usein hypätä ojaan, koska autoilijat eivät hiljennä kuitenkaan vauhtia. Englannissa autoilijat jopa pysähtyvät ja sammuttavat moottorin, kun näkevät hevosen lähestyvän. Lähes joka paikkaan voi mennä hevosella. Hevosen voi sitoa pubin ulkopuolelle ja käydä lounaalla, Swindells kertoo.

Onnettomuuksien jälkeen välittömästi takaisin selkään

Kenttäratsastus on lajina jopa vaarallinen. Swindellskin on loukkaantunut useasti. Hänen leukansa on mennyt sijoiltaan, käsi mennyt poikki, selkä, sormet ja varpaat ovat murtuneet. Lisäksi olkapää on ollut poissa paikoiltaan peräti kuusi kertaa, kunnes se lopulta leikattiin. Suurin osa onnettomuuksista on tapahtunut valmennustilanteessa jonkun toisen hevosen kanssa.

– En koskaan ajattele, että voisin kuolla tässä lajissa. Hyppään aina välittömästi takaisin hevosen selkään, sillä muuten voisi tulla jonkinlaisia pelkoja. Aamuisin lähden vähän jäykästi liikkeelle, mutta vetristyn päivän aikana, hän sanoo.

Kerran hevosen lastaustilanteessa Swindells liiskaantui seinää vasten, jolloin keuhkoissa kuului poksahdus. Hän kuvitteli, että kylkiluu murskaantui.

­­– Pari tuntia myöhemmin olo tuntui huonolta. Kävin lounaalla pubissa ennen kuin menin sairaalaan. Kun sanoin, että hengityksen kanssa on ongelmia, pääsin nopeasti osastolle. Tuolloin vasen keuhkoni oli mennyt kasaan jopa 50 prosenttia. Olin viisi päivää sairaalassa ja kysyin koko ajan, koska pääsen takaisin hevosen selkään. Hoitaja uhkasi lähettää minut psykologisiin testeihin, sillä hän piti minua hulluna, koska olisin voinut kuolla, Swindells kertoo.

Videovalmentamista kotisohvalta Suomeen

Pandemian aikana ratsastajien tuloerot ovat korostuneet. Swindells on laskenut, että yhden hevosen kilpailuttamiseen uppoaa 45 000 euroa vuodessa. Hän rahoitti vuoden 2018 MM-kisoihin osallistumisensa tekemällä lastenkirjan hevosestaan Ferrosta.

– Pitää olla varaa pyörittää tätä sirkusta. Ne, joilla on rahaa, ovat pystyneet koronasta huolimatta kilpailuttamaan hevosiaan normaalisti ympäri maailmaa. Itselläni painopiste on ollut valmentamisessa. Sieltä tulevat säännölliset tulot, hän sanoo.

Ennen pandemia-aikaa Pauliina Swindells kävi valmentamassa vakituisia asiakkaitaan Suomessa 4–6 viikon välein. Etätyöt ovat tulleet tutuiksi, sillä korona-aikana hän on valmentanut suomalaisia videopuheluiden välityksellä. Kovilla pakkasilla yhteydet ovat pätkineet, mutta muuten etävalmennus on toiminut hyvin. Swindells on jopa saanut uusia asiakkaita ja valmennettavat ovat edistyneet hevostensa kanssa.

– Lähetän valmennettaville ratapiirustukset ja tehtävät pari päivää ennen ratsastustuntia. On hauska ohjastaa 17 asteen pakkasessa ratsastavia punaposkisia valmennettavia, kun itse siemailen kahvia lämpimässä olohuoneessa, Swindells nauraa.

Hevoset eivät lomaile, vaan tallilla pitää tehdä töitä seitsemänä päivänä viikossa. Swindellsin kello soi aamuisin viiden jälkeen. Aamupalan jälkeen hän hoitaa omat hevosensa, laittaa ne tarhaan tai laitumelle ja siivoaa karsinat. Swindellsilla on kolme omaa hevosta: 17-vuotias puoliverinen ruuna Ferro, pian 8-vuotias tamma Molly ja 2-vuotias tamma Lempi.

Noin puoleenpäivään asti hän valmentaa muita ratsastajia, minkä jälkeen hän vie omat hevosensa takaisin talliin. Pienen tauon jälkeen Swindells ratsastaa omilla hevosillaan, ja illalla on jälleen valmennusten aika.

Swindellsin ja Ferron kisakausi käynnistyy maalis-huhtikuussa. Viime kaudella hevoselle sattui loukkaantumisia, kuten puikkoluun hiusmurtuma. Nyt kaikki näyttää olevan kunnossa ja kaksikko pääsee taas harjoittelemaan yhdessä. Syyskuussa olisi kenttäratsastuksen MM-kilpailut Italiassa.

­– En kuitenkaan uskalla suunnitella niin pitkälle koronan vuoksi. Brexitin myötä saarelta lähtemisestä on tullut aika hankalaa. Halua kilpailuihin kuitenkin olisi, Swindells sanoo.

Aviomies James Swindells ei ole hevosihmisiä, mutta on aina mukana kisoissa.

– Hän on lähinnä henkinen tuki ja turva. James pitää minusta huolta ja laittaa ruokaa. Lisäksi hän on ajanut kuorma-autokortin ja on mestari siivoamaan karsinoita ja taluttamaan hevosia, Swindells kehuu.

Huomio myös ratsastajan henkiseen puoleen

Kisakausi päättyy lokakuussa, jonka jälkeen hevoset ovat pari kuukautta laidunlomalla. Silloin Swindellsilla on enemmän aikaa keskittyä omaan kuntotreeniinsä.

– Kisakaudella omasta kunnosta huolehtiminen vähenee, sillä myös lepo on tärkeää. Usein hevosesta pitää parempaa huolta kuin itsestään, sillä on kaiken maailman kävelykoneet käytössä. Esimerkiksi vuoden 2018 MM-kisoissa oli todella kuuma, yli 30 astetta ja kosteaa. Kärsin tuolloin migreenistä, kun nesteytys oli päin honkia, hän kertoo.

Myös ratsastajan mentaalivalmennukseen on alettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota.

­– Nykyisin ei treenata vain hevosta, vaan kiinnitetään huomiota myös ratsastajaan, keskitytään hänen henkiseen puoleensa ja ruokavalioonsa, hän listaa.

Pauliina Swindells on ollut kahdesti aikaisemmin Hevoset-messuilla, sponsorinsa Back on Trackin ständillä myymässä ja esiintymässä muotinäytöksessä.

– Hevoset-messuilla ihmiset ovat todella hyvällä tuulella ja he ovat avoimia. Jopa mieheni James, joka ei edes puhu suomea, sai messuilta uusia kavereita, Swindells iloitsee.

 

Kiinnostuitko? Tule tapaamaan Pauliina Swindellsia Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen ja seuraamaan hänen kenttäratsastusklinikkaansa lauantaina 9. huhtikuuta 2022 klo 16.20–17.05.