Hevoset-messut

”Hyvä ratsastus tehdään rennolla perustyöskentelyllä”

Haastattelu Uutinen  26.03.2022

Esteratsastaja ja valmentaja Niclas Aromaa saapuu Hevoset-messuille ensimmäistä kertaa kahden viikon kuluttua sunnuntaina 10. huhtikuuta.

– Mielenkiinnolla odotan, miltä messut näyttävät ja mihin suuntaan se ohjaa suomalaista hevoskulttuuria ja ratsastusta, hän sanoo.

Hevoset ja ratsastaminen ovat kuuluneet Aromaan elämään aivan lapsesta asti. Hänen äitinsä kilpaili kenttäratsastuksessa, mutta Niclas Aromaata kiinnosti eniten esteet.

– Olen saanut oppini maailman parhailta este- ja kouluratsastajilta. Työskentelin muun muassa 1,5 vuotta Kyra Kyrklundin tallilla Ruotsissa. Lopulta esteiden ylittäminen on se juttu, mikä antaa viimeisen silauksen ratsastukseen, hän sanoo.

Aromaan valmennusfilosofian perustana on se, että ratsastuksen perusasiat tulee olla kunnossa, jotta erilaisista hevosista pystytään tekemään kunnon hevosia.

– Pyrin tekemään hyviä, rentoja ja hyvin työskenneltyjä hevosia, joilla muut ratsastajat pystyvät ratsastamaan ja kilpailemaan, Aromaa kertoo.

Suomen ja Saksan hevosmaailmat eroavat toisistaan

Aromaa on asunut Saksassa noin 25 vuotta. Aluksi hän lähti vaimonsa Lauran kanssa viideksi vuodeksi töihin saksalaiselle kasvattajalle ja myöhemmin he ryhtyivät yrittäjiksi.

– Aloitimme nollasta. Paikalle tuotiin hevosten raakileita, joiden kanssa kaikki piti tehdä itse satulaan totuttamisesta alkaen. Saimme paljon kokemusta nuorten hevosten kanssa työskentelystä. Opimme tuon viiden vuoden aikana paljon lisää hevosista ja niiden käyttäytymisestä, Aromaa kertoo.

– Olimme nuoria ja hullunrohkeita, joten päätimme perustaa oman yrityksen. Kaikki asiakkaamme halusivat lähteä meidän mukaamme, joten meillä oli hyvä pohja lähteä kasvattamaan yritystä, hän jatkaa.

Aromaa kehuu saksalaista hevoskulttuuria.

– Saksassa hevosten ymmärtäminen on aivan eri mittapuissa kuin Suomessa. Täällä nuoria hevosia ei kilpailuteta vastakkain niin, että ne joutuisivat tekemään kaikkensa ja vain vahvimmat jäisivät jäljelle. Hevosta pyritään viemään eteenpäin ja rakentamaan niin, että tosipaikan tullen se on hyvässä kunnossa eikä sitä ole poltettu loppuun jo 5-vuotiaana. Tarkoituksena ei ole tehdä niin sanottuja lapsitähtiä, vaan hevosia, jotka ovat hyviä vielä vanhoinakin, hän sanoo.

Hevoset-messuilla voi seurata Aromaan työskentelyä

Niclas Aromaa käy Suomessa kerran kuukaudessa pitämässä valmennuksia. Kun kisakausi pyörähtää Saksassa käyntiin, kilpailuita on lähes päivittäin. Arkisin kisaavat kokemattomammat, nuoret hevoset ja viikonloppuisin on vanhempien hevosten vuoro.

– Tänä vuonna keskitymme viemään nuoria hevosia eteenpäin ja treenaamme enemmän kotona kuin kisailemme. Viime vuonna huomasimme, ettei hevosilla ole ongelmia kilpailutilanteissa, joten nyt käymme vain välillä vieraassa paikassa treenaamassa, Aromaa kertoo.

Saksassa ratsastajien taso on kova ja kansallisissa kilpailuissa on lähes poikkeuksetta mukana maailmanmestareita.

– Ratsastamme lähes päivittäin maailman huippujen kanssa. Tällainen motivoi ja kannustaa miettimään, mitä itse voisi tehdä paremmin, hän sanoo.

Aromaa pitää Hevoset-messuilla esteratsastusklinikan, jossa nähdään, kuinka hän valmistaa hevosia kilpailuihin.

– Koitamme saada hevoset rennoiksi, tasapainoisiksi ja kuuliaisiksi. Myös ratsastuksen tahti ja rytmi pitää saada kuntoon. Teemme rentouttavaa työskentelyä, jolla pyritään saamaan rytmiä raviin ja laukkaan.  Tarkoituksena ei ole saada aikaan yleisössä vau-efektejä, vaan hyvä ratsastus tehdään mahdollisimman yksinkertaisella ja rennolla perustyöskentelyllä, Aromaa korostaa.

Kiinnostuitko? Tule seuraamaan Niclas Aromaan esteratsastusklinikkaa Hevoset-messuille sunnuntaina 10.4.2022 kello 12.40–13.25 A-hallin Hankkija-areenalle.