#Hevoset-messut Tampereella jo 10. kerran – ravipuoleen satsataan isosti
Uutinen 17.10.2017
Hevosalan yhteen kokoava ja jatkuvasti kasvava Hevoset-messutapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa jo 10. kerran 7.–8.4.2018. Ohjelma koostuu klinikoista, näytöksistä, rotuesittelyistä, tietoiskuista sekä tietysti kovatasoisista kilpailuista. Messuviikonlopun aikana luovutetaan 9. kerran Vuoden Kavionjälki -tunnustus ja messulöytöjä metsästäville tarjolla on laaja valikoima hevosalan tuotteita ja palveluita. Kaikille avoin Tähtiblogisti-haku on nyt auki. Hevoset 2017 -messuilla oli ennätykselliset 15 855 kävijää.
– Kymmenettä Hevoset-messutapahtumaa on tekemässä valtava määrä aktiivisia hevosihmisiä. On hienoa nähdä, että näytteilleasettajat ovat niin aktiivisia heti edellisten messujen jälkeen, että suuri osa osastopaikoista on jo nyt myyty. Kymmenen järjestämiskerran aikana tapahtuma on kasvanut ja kehittynyt Suomen suurimmaksi hevosalan tapahtumaksi eikä vauhti ole hiipumassa. Ensi kevään Hevoset 2018 -messuilla ravipuoli tulee näkymään entistä laajemmin: kokoamme yhteistyökumppaneiden kanssa ravimaailmaa ja messuilla lanseerataan muun muassa maailman kevyimmät ravikärryt, kertoo projektipäällikkö Heli Lempinen Tampereen Messut Oy:stä.
”Hyvässä esteratsastuksessa yhdistyy rentous, aktiivisuus ja kontrolli”
Vuodesta toiseen Hevoset-messujen odotetuimpiin ohjelmasisältöihin kuuluvat erilaiset este- ja kouluratsastusklinikat, joita vetävät hevosmaailman kovimmat nimet. Kansainvälinen kouluratsastaja Henri Ruoste pitää sunnuntaina 8.4. kouluratsastusklinikan, ja Saksassa pitkään uraa tehnyt estevalmentaja Mikko Mäentausta ohjaa lauantaina 7.4. esteklinikan.
– Hyvässä esteratsastuksessa yhdistyy rentous, aktiivisuus ja kontrolli, Mäentausta summaa. Valmentajan Rentous, aktiivisuus, kontrolli -esteklinikalla harjoitellaankin juuri näitä osa-alueita.
Video: Esteratsastusvalmentaja Mikko Mäentausta: Nähdään Hevoset 2018 -messuilla!
Hankkija-areenan katsomot tulevat taas pullistelemaan kovatasoisten kilpailujen aikana, tiedot kisoista tarkentuvat talven aikana. Keppihevosareenalla luvassa on muun muassa Pirkanmaan mestaruuskilpailut este- ja kouluratsastuksessa, ratsastustunteja, agilitya sekä näyttelykurssi. Messut juontaa tuttuun tapaan kirjailija, toimittaja ja yrittäjä Ronja Salmi. Vuoden Kavionjälki -tunnustus jaetaan messuilla nyt jo 9. kerran. Hippoksen ja SRL:n hallitukset jakavat tunnustuksen vuosittain henkilölle tai taholle, joka on ansioitunut hevosurheilussa, hevosjalostuksessa, hevostaidoissa, koulutus- ja liiketoiminnassa tai joka on lisännyt hevosalan arvostusta ja tunnettuutta.
Lue lisää: www.hevosmessut.fi (Ohjelma)
Kymmenen Tähtiblogistia haussa – kuka tahansa voi hakea mukaan
Viime vuonna startattu #Tähtiblogisti-käytäntö saa jatkoa Hevoset 2018 -messuilla. Hevoset-messut hakee jälleen yhteistyöhön kymmentä hevosalan blogistia, tubettajaa tai ahkeraa somettajaa avaamaan omia näkökulmiaan monipuoliseen hevosalaan. Etsittävällä henkilöllä ei tarvitse olla tuhansia seuraajia tai vuosien kokemusta, tärkeintä on rakkaus hevosiin ja hevosalaan, joten kuka tahansa voi hakea mukaan. Haku on käynnissä marraskuuhun 2017 asti, valitut Tähtiblogistit julkistetaan joulukuussa 2017 ja yhteistyö valitun kymmenikön kanssa aloitetaan heti vuoden 2018 alussa.
Lue lisää: #Tähtiblogisti haussa – kuka tahansa voi hakea mukaan!
Lue koko 18.10.2017 julkaistu tiedote.