Hevoset-messut
{Content.image.alt

Hevoset-messuilla roolitetaan Tuukka Temosen hevosaiheista elokuvaa

Uutinen  13.02.2019

Tampereen Hevoset-messut on mukana elokuvaohjaaja Tuukka Temosen uusimman draamaelokuvan roolituksessa. Koko messuviikonlopun ajan 6.–7.4.2019 voi Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa käydä kuvauttamassa itsensä elokuvan tuottavan Optiparin osastolla A968.

Tekeillä olevan elokuvan nimi on Aika jonka sain, ja se pohjautuu pararatsastaja Jaana Kivimäen tarinaan. Elokuvan kuvaukset käynnistyvät elokuussa 2019.

–  Jaanan tarina on monelle hevosihmiselle ainakin osittain tuttu, mutta suurelle yleisölle tuntematon. Haluan tehdä elokuvan sitkeän naisen poikkeuksellisesta selviytymisestä. Tämä on tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi. Lisäksi Suomi tarvitsee kaikkien aikojen ensimmäisen hevos- ja ratsastusmaailmaan sijoittuvan elokuvansa, Temonen sanoo.

Sinusta tai hevosestasi elokuvatähti?

Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen hevosaiheisen draamaelokuvan tuotanto tekee esiintyjäcastingia nimenomaan Hevoset-messuilla, koska ala kokoontuu kattavasti tähän Suomen suurimpaan hevosalan tapahtumaan.

­– Kannustamme kaikkia messukävijöitä piipahtamaan messuosastolla kuvauttamassa itsensä, nyt on mahdollisuus päästä mukaan tekemään suomalaista hevoselokuvahistoriaa. Elokuvaan etsitään myös ratsukoita, joten myös hevosilla on mahdollisuus päästä elokuvatähdeksi, kertoo Temonen.

Elokuvan pääosiin on jo kiinnitetty Olga Temonen, Ville Myllyrinne, Pilvi Hämäläinen ja Mikael Rejström.

Tuukka Temosen aiempiin ohjaustöihin kuuluvat koko illan elokuvat Valmentaja (2018) ja Teit meistä kauniin (2016) sekä dokumenttielokuva Presidentintekijät (2014).