100 grand prix'tä, mutta ei mitään kikkakolmosia – Olipa kerran elämän hevonen, osa 2
Uutinen 13.03.2024
Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa kerrotaan 22 vuoden kunnioitettavassa iässä eläköityvän kouluruuna Denzelin tarina.
(14.7.2013 – 10.1.2024)
Edellä olevissa sulkeissa ei ole Denzelin elämä, vaan sen GP-elämä, joka on kestänyt yli 10 vuotta. Siinä ajassa on ratsastettu yli 100 grand prix’tä, joista suurin piirtein puolet kansallisesti, ja puolet kansainvälisesti.
Sarjan ensimmäisessä jaksossa kerroimme, että kun Denzelin kavioluu vuonna 2009 parani, paluu radoille tapahtui toukokuussa, Salon aluekisoissa helppo A-luokassa. Se oli 65,8 prosenttia ja voitto!
Seuraava talvi meni Jonny Hilberathin valmennuskeskuksessa Abbendorfissa sillä seurauksella, että toukokuussa oli Luvialla ensimmäisen vaativa B-luokan vuoro. Huikeat 67,9 prosenttia, parhaat prosentit tähän asti, ja voitto. Loppukesä meni vaativaa B:tä tahkotessa. Startteja tuli 9, jonka jälkeen oli jälleen tasonnoston vuoro. Harjun pyhässä yrjössä elokuussa tuli palautus maanpinnalle, 55 prosenttia ja sija 25. Ratsastaja Anna von Wendt haki vauhtia vaativan B:n puolelta, ja uusi yritys pyhässä yrjössä oli lokakuussa Ypäjällä. Nyt prosentit olivat jo huomattavasti paremmat, 63 ja rapiat ja viides sija. Kausi 2010 päättyi siihen.
Talveksi ratsukko palasi taas Saksaan. Kuten Anna von Wendt sanoo, nälkä kasvoi syödessä. Ruvettiin miettimään jo pikku touria, luokkia vaativasta A:sta ylöspäin.
Toukokuussa 2011, heti Suomeen palattua, kausi alkoi pikkukierroksen vaikeimmalla ohjelmalla, intermediaire 1:llä.
Jonny Hilberath
Abbendorfin valmennuskeskuksesta Pohjois-Saksassa oli tullut ”Saksan koti”, paikka jonne mennä miettimään tällaisia asioita.
Von Wendt toteaa, että ihmiset vaihtavat valmentajia paljon ja nykyään on muotia käydä valmennusklinikoilla, mutta hänen oppi-isänsä on Hilberath.
”Aina kun mä sinne menen, mulle tulee tunne, että olen tullut kotiin taas.”
68-vuotiaalla Hilberathilla on käytössä systeemi, jolle muodostaa raamit pyramidiin muotoon piirretty training scale. Toiset, tiukemmat, raamit tulevat hevosesta itsestään, sen ominaisuuksista ja rakenteesta.
”Jonnyn filosofia on, että kaikkia hevosia pystyy parantamaan”, von Wendt kertoo. Mutta kiire ja ratsastus eivät mahdu samaan lauseeseen.
”Tässä lajissa ei pääse pakoon sitä tosiasiaa, että kaikessa menee kauan. Jos valmentaja ei tee sitä asiaa oppilaalle selväksi, hän ei ole oikeanlainen valmentaja”, Hilberath sanoo.
Von Wendt toteaa, että Hilberath saa ratsastamisen tuntumaan yksinkertaiselta, sillä se on aina samanlaista ja eihän siinä loppujen lopuksi olekaan mitään kauhean monimutkaista, vaan kyse on perusasioista ja siitä, että kun ne tekee kerta toisensa jälkeen oikein, se vie eteenpäin. ”Ei ole mitään kikkakolmosia. Koskaan.”
On Hilberath kuitenkin muuttunutkin.
”Hänellä on nykyään selvästi pidempi pinna. Joskus aiemmin mä muistan, miten Jonny saattoi hermostua ja sanoa, että etkö sä tajua vai mistä on kyse”, von Wendt naurahtaa.
Kuten Hilberath sanoo, koulutuksessa edetään järjestyksessä, portaittain, kuten training scale opastaa, mutta jokaisella portaalla vietetään se aika, mikä kyseisen hevosen kanssa tarvitaan. Seuraavaa askelmaa ei voi ottaa, ennen kuin edellinen on sisäistetty ja hevonen on valmis. Hilberath sanoo ymmärtäneensä jossain vaiheessa kristallinkirkkaasti, että askelmia ei voi kiirehtiä, ne ottavat sen ajan, minkä ne ottavat. Jos kaikki ymmärtäisivät tämän, ratsastuksessa olisi huomattavasti vähemmän ongelmia.
Training scalen pohja on rytmi, sen jälkeen tulee irtonaisuus ja rentous, sitten tuntuma, eteenpäinpyrkimys, suoruus ja kokoaminen.
”Onnistuneella kouluttamisella ja sen tuloksena saadulla hyvällä GP-hevosella ei ole hevosen lahjakkuuden kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Nykyäänhän maailma on täynnä nuoria huippulahjakkaita hevosia, mutta niidenkin kanssa menee se sama aika, minimissään noin 8 vuotta, ennen kuin ollaan GP:n kynnyksellä. Kyse on nimittäin jostain muusta, kuin lahjakkuudesta. Kyse on toistoista ja ennen kaikkea voimasta, jota hevoseen oikealla ratsastuksella ladataan”, Hilberath sanoo.
Pitkä kaava on ratsastuksessa se ainoa oikea.
”Jonnylla ei harjoitella mitään temppuja, jos perusasiat ei ole kunnossa. Ja kun mun Suomen valmentaja Lilli (Luoma) on samaa henkeä, niin siinä systeemissä ja filosofiassa tiukasti ollaan”, kuittaa von Wendt.
Hilberath sanoo, että ratsastajan ura ratkeaa hyvin pitkälle jo siinä, minkälaisen valmentajan oppiin hän päätyy. Se on paljon ratkaisevampaa kuin se, minkälaisen hevosen hän hankkii. Mikä ei tarkoita sitä, etteikö hevosvalinnalla olisi merkitystä.
Luomasta tuli von Wendtin valmentaja, kun hänen aikaisempi valmentajansa Mikaela Fabricius-Bjerre muutti Tanskaan, joskus vuoden 2000 vaihteessa.
Vuosien mittaan Luoma ja von Wendt ovat olleet tekemisissä enemmän tai vähemmän tiiviisti. Jos Hilberath on se Saksan valmentaja, jota hieman jopa saattaa jännittää, Luoma on tuttu kotivalkku.
Luoma on itse asiassa alun perin myös se Saksa-linkki, sillä hän oli käynyt Hilberathin luona jo Mozart II-hevosensa kanssa ja jatkoi Saksassa treenaamista edelleen Pius Paccellilla.
Luoma pitää asetelmaa hyvänä.
”Se on kätevää, että me kaikki kolme puhutaan niin sanotusti samaa kieltä. Ymmärrän ne kotiläksyt, jotka Jonny Annalle antaa”, Luoma sanoo. ”Ja Anna on siitä ihana valmennettava, että on lojaali, eikä tee salaa mitään, vaan koko ajan on avoimet kortit.”
Luoma painottaa samaa kuin Hilberathkin, eli pitkäjänteisyyttä tekemisessä. Ratsastuksen oppimisessa ”kiiruhda hitaasti” on neuvo, joka kannattaa ottaa kirjaimellisesti. Se taas vaatii luottamusta, että pysyy yhdellä ja samalla valmentajalla, eikä mieti ”minkäköhän kulman takaa tulee se vielä parempi”. Valmentajashoppailu ei kannata, sillä tässä lajissa opitaan niin paljon muutakin, kuin pelkkiä kouluradan kuvioita. Valmentajan tarkoitus on opastaa keskittymään niihin asioihin, jotka vievät eteenpäin ja välttämään kaikkea turhaa. On niin paljon opittavaa, että turhiin asioihin ei yksinkertaisesti ole aikaa.
Ajan mittaan valmentaja siirtää valmennettavaansa koko oman systeeminsä ja hevostaitonsa. ”Koko sydänverensä”, kuten Luoma sanoo.
”Jokainen tarvitsee jonkun, joka katsoo päältä”, Luoma toteaa. Kun kyseessä on kaksi GP-ratsastajaa, suhde muuttuu toisentyyppiseksi. Luomasta ja von Wendtistä tuli ystävät ja Luomasta von Wendtin esikoisen kummitäti.
”Nykyään mun ja Annan juttu on enemmänkin kumppanuus, jossa yhdessä mietitään, mikä hevosten kanssa milloinkin voisi toimia.”
Kaikki osatekijät
Denzelistä Luoma sanoo, että se oli hevonen, jolla oli kolme hyvää askellajia, olematta mikään kauhoja. ”Ja kun kunnolla rakennetaan, niin silloin hevonen kestää”. Millään muulla tavalla ei kannata asiaa tehdäkään, sillä mitään järkeä ei ole ainakaan siinä, että rakennetaan ja rakennetaan, soudetaan ja huovataan, oikaistaan kalkkiviivoilla vähän, sitten päästään menemään yksi kausi, jonka jälkeen tulee loukkaantuminen, ja siinä se ura sitten olikin.
”Täytyy sanoa Annasta myös se, että paitsi pitkäjänteisen valmennuksen, Denzel on saanut kaiken muunkin mikä kuuluu kuvioon: eläinlääkärin seurannan, hoidon, ruokinnan, hyvät pohjat. Ihan kaiken.”
Hilberath on niin vaativa, että aina tullessaan Saksaan von Wendt miettii alussa pääseekö tekemäänkään mitään muuta kuin menemään ympyrällä kevyttä ravia.
Hevosen oikea tasapaino on se, mitä haetaan. Että hevonen käyttää omaa kroppaansa ja kehoaan, pitää sopivan tahdin, ja kantaa itsensä helposti läpi selän, nojaamatta liikaa ohjaan. Ja että ratsastaja pystyy olemaan häiritsemättä hevostaan, jotta se voi työskennellä kehollaan rauhassa. Tämä ei ole niin helppoa miltä ehkä jonkun korvaan saattaa kuulostaa. Tämä ei itse asiassa ole helppoa ollenkaan.
Kuten von Wendt sanoo, asiaa voi hyvin verrata paritanssiin puolisonsa Joonas Orannan kanssa.
”Oltiin Joonaksen kanssa eilen tanssikurssilla. Kun me kaksi mennään tanssimaan, se ei näytä samalta kuin jos ne opettajat tanssivat, tai jos tanssii opettajan kanssa. Siinä missä mä ja Joonas lasketaan askeleita yy-kaa-koo, opettajien tasapaino ja rytmi ja kehonhallinta on sillä tasolla, että niiden ei tarvitse muuta kuin antaa mennä.”
Von Wendt sanoo, että tähän kun lisää sen, että ratsastajan tanssikaveri on häntä itseään 10 kertaa isompi ja painavampi, se ei tee asiasta ainakaan helpompaa. ”Se vaatii keholta paljon, että pystyy hallitsemaan omalla kropalla hevosta. Se ei vaadi voimaa ohjaskäteen, vaan voimaa siihen kehonhallintaan, jotta käsi nimenoman ei jää roikkumaan ohjaan.”
”Sitten kun sä pikkurilliä liikutat, hevonen huomaa jo sen.”
Suurin virhe ratsastajalta on lähteä työntämään hevosta, koska sillä lailla hevonen työnnetään pois sen omasta tasapainosta, ja sen jälkeen kaikki vaikeutuu.
Lisäksi voimanhankinta hevoselle, se, mistä kouluratsastajat kaiken aikaa puhuvat, onnistuu vain, jos hevonen työskentelee tasapainossa. Epätasapaino ei kasvata voimaa, vaan kerryttää virheitä ja kuluttaa.
Oikean kantovoiman hankkimisessa menee todella pitkä aika. Vaikka kaikki periaatteessa tietävät sen, usein siinä jostain syystä tulee kiirehdittyä.
”Hevosen pitää mennä ilman, että sitä pitää koko ajan pyytää. Että se on tasapainossa omana itsenään ja että mä olen tasapainossa suhteessa siihen hevoseen. Että hevonen on rento. Ennen kuin se on rento, ei edes tehdä mitään muuta.”
Von Wendt kertoo, että Denzelin kanssa harjoiteltiin perusasioita tavallistakin kauemmin, sillä se helposti kompensoi nostamalla kaulansa ylös, jolloin se on korkea ja lyhyt. Jotta keho toimisi optimaalisesti, sen pitäisi olla vähän matalampi ja pidempi.
”Olisi se kauhonut menemään lyhyemmässäkin muodossa, mutta mä näen, että nimenomaan siksi se meni GP:tä vielä 22-vuotiaanakin, että sen ei annettu tehdä niin”, von Wendt sanoo.
Oikea valinta
Hilberath muistaa hyvin, kun näki Denzelin Verdenin huutokauppa-alueella ennen varsinaista huutokauppaa. Hänellä on tapana tehdä niin, että katsoo kaikki myyntihevoset jo etukäteen.
”Pyysin saada katsoa sitä ja se päästettiin irti. Muistan, miten se portilla käänsi korvat eteen ja porhalsi suoraan keskiviivaa pitkin maneesiin. Se oli utelias ja rohkea, mukavan oloinen hevonen. Ei mikään maailman ykkösliikkuja ja rakenteeltaankin hieman vanhan mallinen, mutta siinä oli valtavasti hyvää”, Hilberath sanoo.
Hilberath miettii hetken ennen kuin jatkaa.
”Tiedättekö, minähän olen vuosikymmeniä tehnyt tätä hommaa ja etsinyt hyviä nuoria hevosia. Olen huomannut erään asian. Vaikka aina sanotaankin, että se on nyt tuollainen, mutta iän myötä se muuttuu, totuus on, että eivät hevoset muutu. Ne ovat sitä mitä ne ovat, jo nuorina. Jos osaa vain katsoa.”
Grand prix
Ranskankielisen termin grand prix kerrotaan olevan peräisin alun perin hevoskilpailuista, vuodelta 1863. Grand Prix de Paris oli Longchampissa laukattu 3-vuotiskilpailu. Suomeksi sanapari tarkoittaa ”isoa palkintoa”, eli päivän suurinta kilpailua ja vaikeinta tasoa.
Vuonna 2013 ratsukko Denzel – von Wendt vihdoin oli grand prix’ssä.
Se tapahtui Helsingissä vuonna 2013. Kisat olivat ImRan järjestämät ja tulos oli 59,6.
”Eka GP on tosi haastava. Kaikille”, sanoo Luoma. ”Menee usein penkin alle. Sä odotat ja pelkäät koko radan vaan tyyliin niitä ykkösiä ja unohtaa tehdä ne asiat hyvin, mitkä osaat kotonakin.”
Vasta ajan mittaan ratsastaja pystyy keskittymään siihen, että tekee asiat radalla kerrallaan, keskittyen jokaiseen silloin, kun se on käsillä ja unohtaen heti, kun se on tehty.
Pikku hiljaa onnistumisen hetket radalla lisääntyvät, ja epävarmuuden ajat vähenevät.
Jotkut asiat jäävät mieleen. Kuten saksalaisen tuomarin antama 9 istunnasta ensimmäisissä SM-kisoissa, vaikka Denzel kiihtyi laukkaympyrällä vauhdin hurmaan ja pukitti railakkaasti. Ja kuten viimeinen vaativa B, jossa Denzel palasi hetken päästä samaa keskilinjaa väärään suuntaan, ja kaveri ikuisti kännykkäkamerallaan hetken.
Jossain kohtaa on hetki startata kansainvälistä. Anna von Wendtillä ja Denzelillä tämä tapahtui Ypäjällä vuonna 2015. Eevamaria Porthan-Broddell oli siihen aikaan ykkönen Suomessa Solos Lacanillaan, voitti ja otti 68 prosenttia. Denzel ja von Wendt saivat 60 prosenttia. Sillä jäi luokassa viimeiseksi. Jos ensimmäinen GP on psyykkisesti vaikea, ensimmäinen kansainvälinen GP on sitä myös.
Mutta kansainväliset GP-startit olivat vielä edessä. Niitä oli tuleva vielä 48 kappaletta. 7 vuotta menisi siihen päivään Kunkiain CDI-kisoissa, Liettuassa toukokuussa 2021, jolloin prosentit nousivat 69,5:een, koko uran parhaaseen. Tulos on hyvä yhä tänä päivänäkin.
Leena Alérinin kirjoittama artikkelisarja on tehty yhteistyössä Hevosurheilun kanssa. Sarja ilmestyy 22.2., 13.3. ja 29.3.
Hevoset-messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 6.-7.4.2024. Vuoden teema messuilla OLIPA KERRAN HEVONEN – matka kilpakentiltä eläkeikäiseksi.
Denzelin ja Anna von Wendtin viimeinen tanssi Hevoset-messujen Hankkija Areenalla lauantaina 6.4. klo 17.45-18.00. Tule katsomaan miten upea Denzel siirtyy nauttimaan eläkepäivistään arvoisellaan tavalla.
Fakta
Denzel
Vuonna 2002 syntynyt hannoverinhevonen
(Don Frederico – Wonderland)
Kasvattaja Jörg Döpke
Omistaja Anna von Wendt
Kouluratsastuksen hallimestari vuosina 2015, 2018, 2019, 2020
Kouluratsastuksen Suomen mestari vuonna 2016.
SM-hopeamitalisti vuosina 2017 ja 2022.