Hevoset-messut

Yhä Suomen suurin! Hevoset-messut kasvaa jo kolmanteen halliin

Tiedote  23.10.2018

Tampereen Hevoset-messut ravataan, laukataan ja hypätään jo 11. kertaa huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 6.–7.4.2019. Suomen suurimmassa hevosalan tapahtumassa oli edellisellä järjestämiskerralla ennätykselliset 17 844 kävijää. Yksi Hevoset 2019 -messujen kantavista teemoista on hevosen hyvinvointi ja tapahtuman järjestelyihin on tehty messukäyntiä sujuvoittavia muutoksia. Suosittu ohjelmasisältö koostuu näytöksistä, rotuesittelyistä, tietoiskuista sekä tietysti kovatasoisista kilpailuista, klinikoita on luvassa ennätykselliset neljä kappaletta. Messuviikonlopun aikana luovutetaan 10. kerran hevosalan oma Vuoden Kavionjälki -tunnustus ja messut juontaa viime vuoden tapaan hevosalan monitoiminainen Olga Temonen.

– Hevosalan kokoava Hevoset-messut on kasvanut viime vuosien aikana rajusti ja reagoidaksemme kävijämäärän kasvuun on kevään 2019 messuille tehty useita muutoksia käytännön järjestelyihin, mutta myös ohjelmasisältöön, kertoo Hevoset-messujen projektipäällikkö Heli Lempinen Tampereen Messut Oy:stä.

Messuilla panostetaan yleiseen viihtyvyyteen aiempaa enemmän ja muutoksia tehdään muun muassa messujen ruokapuoleen ja liikennejärjestelyihin. Messuilla otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa maksuton etäparkki liitäntäkuljetuksineen, etäparkki sijaitsee messujen ajan Teivon ravikeskuksessa. Yksi suurimmista messualuetta koskevista muutoksista on suositun keppihevosalueen siirtäminen E-hallista kokonaan omaan halliinsa. Hevoset-messujen käytössä on siis ensi keväästä lähtien A-ja E-hallien lisäksi myös C-halli. Kepparialueesta tulee laajin koskaan hevostapahtuman yhteydessä järjestetty kepparitapahtuma: halliin tulee kaksi verryttelyaluetta, ravisuora, kolme keppariareenaa, keppareiden tuunauspiste sekä keppariklinikka, jossa eläinlääkärit tekevät keppareille terveystarkastuksia.

Ohjelma-aikataulua on viilattu – ennätykselliset neljä kiinnostavaa valmennusklinikkaa

Tänä vuonna messuilla on mukana ennätysmäärä valmennusklinikoita. Lauantaina 6.4. paneudutaan kouluratsastukseen ja sunnuntaina esteisiin, sunnuntaina järjestetään myös kysytty raviklinikka. Messuilla päästään ensi kertaa näkemään myös paljon toivottua maastakäsittelyä Horse Trainining Teamin kouluttaja Mia Jurvalan johdolla, lauantain klinikkaa sponsoroi Horse & Rider Nordic Oy.

– Maastakäsittelyn perimmäisenä tavoitteena on ohjata ja opettaa maasta käsin hevosta liikkumaan oikein ja pääsemään irti ongelmallisista käyttäytymismalleista. Messuilla haluan näyttää ihmisille, mistä maastakäsittelyssä todella on kyse, ja purkaa ennakkoluuloja ja -käsityksiä. Kaikilla meillä hevosihmisillä on kuitenkin tavoitteena terve, hyväkuntoinen ja tyytyväinen eläin, jonka kanssa ihminen voi harrastaa tai vaikkapa kilpailla, kuvaa Mia Jurvala.
Katso video: Hevoset 2019 -messut: uutuutena maastakäsittelyklinikka

Tapahtuman ohjelma-aikatauluja on viilattu niin, että heti päivän ensimmäiset ohjelmanumerot siirtyvät alkamaan hieman myöhemmin, jotta kaikki halukkaat ehtivät katsomoihin seuraamaan aamun ensimmäisiäkin ohjelmanumeroita. Sunnuntain iltapäivään on lisätty aikaa messuostosten tekoon. Tapahtumaan odotetaan noin 200 alan näytteilleasettajaa.
Tutustu jo varmistuneeseen ohjelmaan: www.hevosmessut.fi (Kävijälle / Ohjelma)

Lue koko 23.10. julkaistu tiedote ePressissä.