Hevoset-messut

Tampereen Messut -konsernin kevään tapahtumille etsitään uudet ajankohdat koronaviruksen takia

Tiedote  12.03.2020

Valtioneuvoston torstaina 12.3. pitämässä tiedotustilaisuudessa annettiin valtakunnallinen ohjeistus, jonka mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet suositellaan peruttaviksi koronaviruksen takia. Valtioneuvoston ja THL:n suositus ja linjaus tilaisuuksien perumisesta koskee kaikkia tapahtumia toukokuun loppuun saakka.

Tampereen Messut -konserni noudattaa valtakunnallista ohjeistusta ja joutuu siirtämään ensi viikolla 17.–19.3. suunnitelluiksi pidettävät Konepaja, Nordic Welding Expo ja 3D & New Materials -ammattitapahtumat.

Myös huhtikuun 4.–5. päivä järjestettävä Hevoset-messut tullaan siirtämään sekä 17.–19.4. suunnitellulle kevään messukokonaisuudelle Piha & Koti, Kotimaan Matkailumessut, Keräilyn Maailma ja Suuri Snadi etsitään uusi ajankohta.

Kun uudet ajankohdat ovat varmistuneet, niistä tiedotetaan kävijöitä ja näytteilleasettajia välittömästi.

Tiedotustilaisuudessa puhuneen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen mukaan virusta ei ole enää kyetty rajaamaan Euroopassa ja Suomi on siirtymässä osaksi epidemia-aluetta.

– Näillä hallituksen toimilla jarrutamme epidemian etenemistä Suomessa. On suosittava keinoja, joilla vähennämme sosiaalisia tilanteita ja lähikontakteja, jotta sosiaali- ja terveyspalveluiden kapasiteettia ei rasiteta liikaa.

Lue tiedote ePressissä.