Hevoset-messut

Suomen suurin hevosalan messutapahtuma Hevoset sai yhteistyökumppaniksi Hankkijan

Tiedote  02.12.2023

Hevoset-messut ja Hankkija ovat allekirjoittaneet sopimuksen pääyhteistyökumppanuudesta. Hankkija on ollut tapahtumassa mukana alusta asti ja kokee Hevoset-messut alan tärkeänä näyteikkunana. Tampereella huhtikuussa järjestettävillä Hevoset-messuilla koetaan jälleen huippuklinikoita ja näytöksiä sekä runsaasti rotuesittelyjä ja tietoiskuja. Ohjelman lisäksi kävijälle on tarjolla laaja valikoima hevosalan tuotteita ja palveluita.

– Hevoset-messutapahtumaa tehdään ja kehitetään pitkäjänteisesti hyvien yhteistyökumppanien kanssa. Hankkija on ollut tapahtumassa mukana ensimmäisistä messuista asti, joten on upeaa, että yhteistyömme jatkuu ja tiivistyy, iloitsee Hevoset-messujen projektipäällikkö Paula Karhu Tampereen Messut -konsernista.

Hankkijan harraste-eläimet-tuoteosaston päällikkö Heikki Kankaisen mukaan Hevoset-messut on kautta aikojen palvellut yritystä erityisenä kumppanina.

– Hevoset-messut tarjoaa Hankkijalle runsaasti ja monipuolisesti näkyvyyttä ja kasvattaa yrityksemme tunnettuutta alan toimijoiden piirissä. Tapahtuma kiinnostaa laajaa yleisöjoukkoa ja suosiosta kertoo lähes 20 000 kävijää. Me haluamme tuoda Hankkijan tämän hevosista kiinnostuneen yleisön lähelle, sanoo Heikki Kankainen.

Hevosalan paras messutapahtuma on vakuuttanut Hankkijan

Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen C-halliin rakentuu Hevoset-messuille Hankkija Areena, joka on messujen päätapahtumapaikka. E-hallin Racing-työnäytösalueelta messuvieraat saavat konkreettisia käytännön neuvoja hevosten kanssa toimimiseen.

– Hankkija sponsoroi myös estekilpailuja, jotka kulkevat tapahtumassa nimellä Hankkija Horse Show. Yrityksellä on myös iso myymäläosasto kuluttajakaupan tuotteille sekä oma talli- ja maneesirakentamisen osasto talliyrittäjille, kertoo projektipäällikkö Karhu.

Heikki Kankainen kokee, että Hevoset- messut alan suurimpana messutapahtumana on Hankkijalle hieno näyteikkuna esittäytyä hevosalan harrastajille sekä ammattilaisille.

– Odotamme hienoa, kokeneen ja rutinoituneen messujärjestäjän rakentamaa täysipainoista tapahtumaa. Hevoset-messut on kehittänyt ohjelmistoaan vuosi vuodelta. Mielenkiinnolla seuraamme, kuinka aiemman yleisöennätyksen käy ensi huhtikuussa.

Hankkija lähtee iloisin ja luottavaisin mielin toteuttamaan pääyhteistyökumppanuutta Hevoset-messuilla.

– Olemme myös vakuuttuneita, että Tampereen Messut -konserni tekee kaikkensa, että yleisö, yhteistyökumppanit, esiintyjät ja kilpailijat saavat kokea todella hyvin järjestetyn, monipuolisen Hevoset- messutapahtuman. Huhtikuussa on luvassa hieno, runsaan yleisöjoukon kansoittama, alan ensiluokkaisin hevosmessutapahtuma, jossa esillä on maan paras kattaus hevosalan tietoa, tarvikkeita, varusteita ja uutuuksia, summaa Heikki Kankainen Hankkijalta.

Hevoset-messut 6.–7. huhtikuuta 2024 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 

LISÄTIEDOT: https://www.hevosmessut.fi/fi/, #hevosetmessut
Tampereen Messut -konserni, tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Paula Karhu, projektipäällikkö, p. 040 071 6199
Saka Paavolainen, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, p. 041 731 7715