Hevoset-messut

Hevonen haluaa vaikuttaa elinympäristöönsä ja tehdä elämäänsä koskevia valintoja

Haastattelu  06.03.2024

Viime vuoden lopulla 2023 julkaistu Hevosen mieli. Tiedettä sarjakuvana on kansainvälisesti ainutlaatuinen tiedesarjakuvakirja. Helena Telkänrannan, Maija Karalan ja Ville Sinkkosen yhteisteos on sekä sarjakuvatarina että syventävä oppikirja ajantasaiseen eläintieteelliseen tietoon. Eri taitotasoiset harrastajat ymmärtävät kirjan avulla, miten hevoset kokevat maailmansa, mitkä asiat ovat niiden hyvinvoinnille tärkeimpiä ja miten hevosen ongelmakäyttäytymistä voi ratkaista.

Helena Telkänranta on eläinten käyttäytymistieteen tohtori ja jo useamman vuosikymmenen ajan tieteellistä tietoa suuren yleisön ulottuville saattanut tutkija. Helsingin yliopistossa ja Bristolin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassakin työskennelleen Telkänrannan ensimmäinen, vuonna 2015 julkaistu teos Millaista on eläin? oli laaja katsaus siitä, mitä tieteellisesti on selvitetty eläinten kokemusmaailmasta. Paljon huomiota saanut teos voitti vuoden 2016 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja oli myös tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.

Viimeiset neljä vuotta Helena Telkänranta on johtanut perustumaansa tiedeviestintä- ja tutkimusyritystä Arador Innovations.

Eläimen omistaja pystyy hyödyntämään tietoa kotona lemmikin kanssa

Helena Telkänranta on ansioitunut tietokirjailija, joka on käsitellyt teoksissaan eläimen hyvinvointia monipuolisesti. Kaikissa hänen kirjoissaan on käytännönläheinen ote, jotta eläimen omistaja pystyy hyödyntämään tietoa kotona lemmikin kanssa keskinäisen vuorovaikutuksen ja ongelmakäyttäytymisen tarkasteluun.

– Eläin ja ihminen – mikä meitä yhdistää? -teos käsitteli niitä ominaisuuksia, joita yleensä pidetään ihmisen erityisominaisuuksina. Tosiasiassa monet ihmistyypillisinä pidetyt seikat löytyvät esi- tai sukulaismuotoina myös eläimestä, Telkänranta kertoo.

Teosta seurasivat tiedekirjat: Millaista on olla koira? ja Millaista on olla kissa? sekä Millaista on olla lemmikki? Jälkimmäinen teos kattaa kodin pienimmät lemmikit, kuten kanit, linnut ja jyrsijät.

Tiedekirja vasta-alkaneille harrastajille ja hevosammattilaisille

Vuonna 2023 julkaistu Hevosen mieli on maailmanlaajuisesti ensimmäinen eläintieteellistä tietoa ja sarjakuvaa yhdistävä teos. Teoksen ensimmäinen suomenkielinen painos on lähes loppuunmyyty ja englanninkielistä teosta on tilattu jopa 25 eri maahan.

– Sarjakuvan avulla tieto saavuttaa sellaisiakin lukijoita, jotka eivät muuten tarttuisi tieteelliseen teokseen. Kirja on suunniteltu kolmitasoiseksi niin, että se tarjoaa mielenkiintoista tietoa vasta hevosharrastuksen aloittaneille, mutta myös hyvin kokeneille hevosammattilaisille, Telkänranta valottaa.

Kirjassa kerrotaan muun muassa, miten ratsastuksen turvallisuutta ja hevosten hyvinvointia voi edistää hevosen perustarpeiden tyydyttämisen ja sen oppimiskyvyn syvemmän ymmärryksen avulla. Kirja käsittelee myös hevosen aistimaailmaa sekä sitä, miten varsan kasvuympäristö vaikuttaa sen käyttäytymiseen aikuisena. Kirja antaa myös evoluutionäkökulman sille, millaisissa olosuhteissa hevosten aivot ovat kehittyneet.

Kirjan kaksi muuta tekijää, Maija Karala ja  Ville Sinkkonen, ovat tieteellisen tiedon kuvittamisen mestareita. Teoksessa on käytetty asiantuntijoina myös kokeneita hevosammattilaisia, joista muun muassa Minna Tallberg osallistunut kirjan suunnittelu- ja kommentointivaiheeseen. Englanninkielinen faktan tarkistus on puolestaan tehty kolmella kansainvälisen tason hevosten käyttäytymistutkijalla.

Hevosen ilmeitä lukemalla voi huomata hevosen kiputilan

Kirjassa kerrotaan paljon hevosen ilmeistä ja opastetaan hevosten kanssa toimivia niiden ilmeiden tulkinnassa.

– Hevosen ilmeiden lukutaito on hyvä harrastajan perustaito. Eläimillä on osittain erilaiset ilmelihakset kuin ihmisillä ja tästä syystä ihminen ei huomaa niitä intuitiivisesti. Kun ne opettelee, niin ymmärtää, milloin hevosella on rentoutunut ilme, milloin huolestunut ilme ja milloin sillä on vaikkapa uteliaan kiinnostunut ilme, Telkänranta avaa.

Hevosen kipuilmeelle tyypillistä on, että silmän yläpuolella oleva pieni lihas sekä turvan alueen lihakset ja sieraimet jännittyvät. Muutokset hevosen ilmeissä ovat niin pieniä, että jos niitä ei osaa lukea, niin ne jäävät hyvin helposti huomaamatta.

– On valitettavan yleistä, että kun hevonen käyttäytyy hankalasti, niin ajatellaan, että hevonen protestoi ja se on tahallaan vaikea. Tosiasiassa eläin saattaa tuntea kipua ja se jää huomaamatta, jos ihminen ei osaa lukea sen kipuilmeitä, eikä kipukäyttäytymistä, Telkänranta huomauttaa.

Hevosten kipuilmeitä ja käyttäytymistä lukemalla voi huomata, että hevonen aristaa ja reagoi jo tuntiessaan matalankin kipuaistimuksen. Jos hevonen reagoi esimerkiksi siihen, että sille laitetaan satulaa selkään, on syytä tutkia, onko hevosella kroonisia kiputiloja selässä tai onko satula epäsopiva.

– Kun hevosen ilmeiden ja käyttäytymisen lukutaidon oppii, niitä ei tarvitse enää erikseen katsoa, vaan ne pomppaavat silmille kuin liikennevalot, Telkänranta kannustaa.

Valinnan mahdollisuus tuo hyvinvointia hevoselle

Tiedemaailmassa on paljon tutkittua näyttöä siitä, että hevosille ja muille eläimille on tärkeää, että eläin pystyy itse vaikuttamaan elinympäristöönsä ja elämäänsä. Tämä tarkoittaa käytännössä vaikkapa sitä, että hevoselle tarjotaan mahdollisuus siirtyä paikasta toiseen, kun se itse haluaa. Tämän mahdollistaa esimerkiksi monipuolinen laidun tai hyvin suunniteltu pihattotalli.

– On monia eri tapoja, miten hevosen oman valinnan mahdollisuutta voi arkielämässä lisätä. Hevosia on tutkimuksissa opetettu jopa ilmaisemaan, haluaako se päälleen loimen vai ei. Jo pelkästään kokemus siitä, että hevosella on mahdollisuus tarhassa itse valita siirtyäkö sisätiloihin tai puiden suojaan, lisää sen hyvinvointia, Telkänranta kertoo.

Valinnan mahdollisuus on yksi hevosen perustarpeista. Sen tyydyttäminen pitää stressitason matalana, jolloin hevonen on yhteistyökykyisempi, tyytyväisempi ja pysyy paremmin ihmisen hallinnassa. Myös mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa ystävällisten, tuttujen hevosten kanssa on yksi hevosen tärkeimpiä perustarpeita. Siksi se vaikuttaa positiivisesti hevosen käytökseen ja palautumiskykyyn.

– Hevosen sisäinen maailma on valtavan rikas ja paljon kehittyneempi, mitä usein ajatellaankaan, Telkänranta sanoo.

Helena Telkänranta – Hevosen mieli -puheenvuoro messuilla lauantaina 06.04.2024 klo 11:20–12:00 Black Horse -lava, E-halli.

Osta messuliput >>